SEURATANSSINOHJAAJAT ja -OPETTAJAT

opettavat koko Suomen tanssimaan !

Seuratanssinohjaaja opettaa sinutkin tanssimaan !

Tanssikansa ry:n kouluttamat seuratanssinohjaajat toimivat ns. ruohonjuuritasolla paikallisesti omissa tanssiseuroissa tai kuntien ja kaupunkien kansalais- ja työväenopistoissa ohjaten tanssinharrastajille ja alkeiskurssilaisille käytännön tanssitaitoa seuratanssin monipuolisessa tanssimaailmassa.

Sinustako seuratanssinohjaaja tai - opettaja ?

Seuratanssin ohjaajia tarvitaan joka kylässä tanssia ja tanssimusiikkia rakastavien ihmisten ohjaajina. Humppa on parasta jumppaa. Tieteellisesti on todistettu, että nimenomaan tanssiliikunta pitää ihmiset kunnossa niin henkisesti, kuin fyysisestikin ja se on samalla erittain sosiaalinen harrastus.

Mikäli olet ihmisten parissa viihtyvä tanssinharrastaja ja haluaisit jakaa omaa taitoasi
ja tietojasi tulevalle tanssikansalle, tai saada tanssista vaikkapa vähän lisätuloja,
tämä saattaa olla sinun juttusi. Moni on tehnyt tanssinharrastamisesta myös
uuden ammatin itselleen

Perusohjaajakoulutus kestää 1 vuoden, alkaen Joensuun Tanssiviikon yleiskoulutuksesta ja syyskauden aikana kokoonnumme kahtena viikonloppuna, kevätkaudella myös kahtena viikonloppuna ja koulutus päättyy seuraavan vuoden Joensuun Tanssiviikon päättökoulutuksena, jonka jälkeen saa Seuratanssinohjaajan tutkintotodistuksen. Koulutukseen liittyy myös koti- ja etätehtäviä, sekä etäkoulutusta.

Olemme kouluttaneet 20 vuoden aikana jo lähes 400 seuratanssinohjaajaa ympäri
Suomea Lohjalta Ivaloon ja Vaasasta Joensuuhun. Koulutettuja ohjaajia toimii sekä Suomessa, että Ruotsissa, mutta myös Kanarian saarilla ja Manner-Espanjassa, Venäjällä ja Sveitsissä tanssikouluissa, opistoissa ja tanssiseuroissa ja jotkut ovat perustaneet oman tanssikoulunkin.
Koska koulutuksemme on opetusministeriön tukemaa koulutusta, voit hakea yksityishenkilönä tai tanssiseuran kautta koulutustukea omasta kunnastasi
kulttuuri/ nuoriso /elinkeinolautakunnilta. Kysy tätä omasta asuinkunnastasi tai
omasta tanssiseurasta.

PERUSKOULUTUS:
UUSI SEURATANSSINOHJAAJAN KOULUTUSJAKSO ALKAA JOENSUUN TANSSIVIIKOILLA INTENSIIVIKOULUTUKSENA 26.6 -28.6. 2023

JATKOKOULUTUS:
* VOIT JATKAA OPINTOJA SEURATANSSIN OHJAAJAKOULUTUKSEN JÄLKEEN JA SUORITTAA TANSSILIIKUNNAN KOULUTTAJAN / SEURATANSSIN OPETTAJAN TUTKINNON.
* JATKOKOULUTUKSIIN VOIT OSALLISTUA MYÖS, VAIKKA HALUAISIT
VAIN KEHITTÄÄ OMAA TANSSITAITOASI.
* KAIKILLE YHTEINEN JATKOKOULUTUKSEN YLEISJAKSO 26.-28.6. JOENSUUSSA

Koulutuksessamme on siis jatkumo, peruskoulutuksen jälkeen voit jatkaa kouluttautumista tanssiliikunnan kouluttajaksi ja sen jälkeen seuratanssin opettajaksi.

Lisäksi järjestämme vuosittain erillisiä täydennyskoulutuksia ja lajikohtaisia jatkokoulutuksia ohjaajille ja opettajille. Kaikista suorittamistasi tasoista saat myös todistuksen.

Tule mukaan - opetamme sinut ohjaamaan ja
kehittämään omaa tanssitaitoasi !

SUOMEN PARHAAT HUIPPUAMMATTILAISET VANKALLA KOKEMUKSELLA SINUA OPETTAMASSA !

Ilmoittaudu koulutuksiimme  tanssinohjaajakoulutus@gmail.com
niin saat lisäinformaatiota ja tarkemmat koulutusaikataulut ym.

Koulutuksemme on opetusministeriön ja Suomen kulttuurirahaston tuella suunniteltu
kokonaisvaltainen tanssiliikunnan koulutusohjelma, jossa voi suorittaa myös yksilöllisen jatkotutkinnon ja valita ne tanssilajit, jotka sopivat juuri sinulle. Perusohjaajakoulutus on kaikille sama. Opintokeskus Kansalaisfoorumi tukee koulutusta.

Kouluttajina mm. diplomitanssinopettaja Juhani Tahvanainen,
Anssi Kirkonpelto OAMK, Liisa Kontturi-Paasikko, Tanssikoulu Tanssintahti, tanssinopettaja Arto Petjala, tanssinopettaja Susa Matson, musiikinopettaja Hanna Kiviniemi, sekä lajikohtaisia ammattilaisia. Kouluttajana toimii myös koulutussihteeri Tytti Arima.